Ihmeellinen maailma

Tulta päin. 7/01/08

Vuoden ensimmäinen maanantai - vartin päästä pitää lähteä kohti Riihimäkeä. Viestirykmentti kutsuu ja siihen on valmistauduttu nyt hyvin, kolme viikkoa mätetty treeniä melkein kuin viimeistä päivää. Enempää ei kroppa tahtonut kestää kuin 50h kolmeen viikkoon. Ehkä nyt heti pariin päivään ei tee edes mieli lähteä lenkille... Saas nähdä miten käy.. Juutuubista löytyy muuten vähän videonpätkää, http://www.youtube.com/profile?user=mikkgo

Uutta kehiin 9/11/07

Kesä oli ja meni ja syksykin on vaihtumassa talveksi. Eipä oo tullut kesän aikana kirjoiteltua, on ollut aika paljon muutakin tekemistä ja paljon on tapahtunut. Eniten aikaa on kuitenkin vienyt "oikeat työt", niistä tosin ei paljoa ole kertomista.

Lakkihan mulle sitten iskettiin päähän ja sen kunniaksi tuli kahvit ja lasillinen kuohuvaa juotua. Matka jatkui Italiaan, mutta mitalikahvit jäi juomatta. Henkilökohtaiset kisat menivät melko tasaisesti ja sijoitukset pyörivät siellä kymppisakissa. Parhaaksi sijaksi jäi sprintin 4. sija, tosin jossittelemalla voisin nostaa itseni palkintopallille: jyrkkä ja liukas alamäki otti ja yllätti, kävin vähän kyljelläni, pyörä otti vähän osumaa eikä ajorytmi ottanut enää löytyäkseen. Viestissä joukkueemme oli 3., itselläni oli varmaankin edellisestä vuodesta jonkinlaisia paineita ja teinkin virheitä reilusti enemmän kuin viikon muissa kisoissa yhteensä.

Heinäkuussa oli vuorossa TVV:n järjestettävänä pyöräsuunnistuksen MM-katsastukset ja siellä mulla oli ratamestarin homma. Loppujen lopuksi kisat menivät hyvin ja kiitostakin tuli. Muutamia pikku mokia pääsi kuitenkin käymään, joihin on syytä varautua vastaisuudessa: Kiellettyjen alueiden merkintä oli osin epäselvää ja ratapainatukset eivät olleet väriltään helposti luettavia.

Vaikka en päässyt katsastuksissa edes viivalle, aukeni paikka kuitenkin Tsekin MM-kisoihin - huoltomieheksi. Oli ihan mukava reissu, Tsekki on ihan mukava maa. Jonkin verran siellä kerkesi käydä jopa ajamassa kisojen välissä. Joskus tulevaisuudessa voisi lähteä 2-päiväiseen Bikeadventureen keräilemään rastipisteitä. linkki.

SM-kisoihin valmistautuminen onnistui viimeiseen viikkoon asti hyvin, kunnes nappasin jonkun flunssantapaisen. Keskiviikkona oli vielä hieman kuumetta, mutta tein ihmeparantumisen sopivasti lauantaiksi keskimatkalle. Kisa sujui. Ei siitä muuta voi sanoa, sain jotenkin sopivan ajovireen päälle ja yhdistettyä sen suunnistukseen - olin kuin yhtä kartan, pyörän ja maaston kanssa. Rata oli aika helppoa ajettavaa, riitti kun painoi menemään. Täysjousto oli maastossa turha, onneksi simplonista löytyi lukitukset sekä eteen, että taakse. Ehkäpä flunssa ei haitannut kisaa ollenkaan, vaan tuli levättyä. Saman olen havainnut aiemminkin, viimeiseen viikkoon asti vedetään kovaa ja paljon ja viimeisellä viikolla ei tehdä oikeastaan mitään - silloin kulkee. Palautumista sunnuntaiksi flunssa ei kuitenkaan edistänyt. Kisa oli fyysisesti todella raskas, eikä kropasta löytynyt ollenkaan vääntöä... Saarelan Samulille jäin seitsemisen minuuttia. Hyvä viikonloppu kuitenkin, saldona kulta ja hopea.

SM-kisojen jälkeen saikin kierrellä ja kaarrella muita kisoja. Suunnistuksen SM-pitkillä Kaarinassa oli upeat maastot, mutta juoksu ei kulkenut yhtään, sijoitus siis luokassa ynnämuut.

Tarton Rattamaraton oli upea tapahtuma. Tunnelma oli suorastaan tiivis kun vajaa 3000 kilpailijaa starttasi yhtäaikaa. Numerolla 2660 kesti yli 3min päästä lähtöviivan kohdalle, mistä baana aukesi ja ohittelu alkoi. Loppusijoitus oli 418. ja aikaa kului reilu 3:40. Seuraavana viikonloppuna ajoin Finlandian, olo oli jo melko väsynyt. Finlandian jälkeen oli vuorossa Jämillä MTBO-maratonkisa. Maratonien jälkeen on tullutkin sitten palauteltua ja juostua viestikisoja Ruotsissa ja Halikossa.

Comebäk 17/05/07

Taitaa olla taas korkea aika kirjoitella tännekkin, edellisestä kerrasta onkin jo puoltoista kuukautta. Tekemistä on riittänyt, ja paljon: Tanskasta matka jatkui Ylläkselle, missä viikko hiihtelyä. Ylläksen jälkeenkään lomailuun ei oikein ole riittänyt aikaa. TVV:n junnutreeneissä on paljon tekemistä, päivitettävää karttaa on tarjolla vaikka kuinka ja nyt aloitin vielä Rakennustuote oy:lla laskijana... Työmatkat saan sentään hyödynnettyä treenaamiseen - 20km fillarilla aamulla ja illalla tekee jo yhteensä puoltoista tuntia. Ylläksen jälkeen olin aika rikki ja loppu, treeni ei maittanut ja koko ajan väsytti ja juoksu ja pyöräily tuntuivat väkinäiseltä puskemiselta - ehkä pientä ylirasitusta oli havaittavissa...

Viimeksi mietin Tanskan leirin viimeisen päivän oloja - pahaltahan se tuntui. Aamuyöstä vatsa alkoi vetää sekaisin ja ylös noustessa kaikki voimat oli ihan poissa. Päivän treeni jäi väliin (oli kuulemma leirin paras maasto) ja matka Ruotsiin meni pitkälti unten mailla. Seuraavana aamuna kunnon yöunien jälkeen olo olikin taas melko normaali. Muuten Tanskan leiri meni hyvin - maastot olivat hienoja ja treenit monipuolisia. Hyvät olosuhteet todellakin nostavat treenimotivaatiota ja -fiilistä. Ohjelmaan merkitty 90km ultrapitkä matka yllätti pituudellaan, kun 90km olikin mitattu linnuntietä ja mittariin tuli n. 140km. Taukoja treeniin mahtui kolme, kaksi renkaanvaihtoon ja yksi juomarepun täyttö. Treeniin mentiin koko leirin porukalla, n.100 henkeä, kahdella bussilla ja yhdellä rekalla. Startti tapahtui jossain kaukana hotellin eteläpuolella, mistä pyöräsuunnistettiin myötätuuleen (onneksi) takaisin hotellille. Tanskan maastoissa oli melko runsaasti vettä, yhdessä treenissä jopa kahlasin vyötäröä myöten pellolla kulkevaa tietä. Tanskasta on jonkun verran videomateriaalia, mutta editointi tuottaa vielä vaikeuksia. Julkaisen videot kuitenkin kunhan saan ne editoitua. Myös muita otoksia on tullut kuvattua, jotka tulevat tänne vielä jonain päivänä.

5.5 avasin seikkailu-urheilukauden - ellei Tanskan pyörä-uinti-treenejä lasketa. Klaukkalassa ja Luukissa käytiin Spring Adventure ja Team Hätä (Laurila-Kolehmainen) sijoittuikin sijalle 11. Kisa alkoi pyöräilyosuudella Luukista Klaukkalan rinteiden päälle ja jatkui juoksulla ja joessa rypemisellä. Laurilan Jussi hoiti suunnistuspuolen juoksuosuudella, joten mulle jäi Lepsämänjoen ylitys neljästi puolen kilometrin riveering-osuudella. Riveeringissä 3 rastia oli sijoitettu joen eri puolille lyhyellä matkalla ja nopeimmin joesta pääsi yli kahlaamalla. Juoksun ja riveeringin jälkeen kokeilin ensimmäisen kerran Kickbikeä oikeasti. Melontaosuudella jäimme varmaan eniten kärkeen - melonta ei ollut meidän vahvin puolemme, kanootinkin kaadoimme kyljelleen rantautuessa. Melonnan ja lyhyen juoksun jälkeen oltiin taas pyörillä Klaukkalan mäen päällä. Seuraava pyöräilyosuus oli autosuunnistuksen tyylistä vihjesuunnistusta, eli saimme lapun jossa luki risteysten etäisyydet ja suunnat - ja osuus johti tietenkin Serenan rinteiden päälle. Lahnuksen koululla oli seuraava vaihto ja maali. Koululta alkoi rogaining-suunnistus, johon kärjellä oli aikaa n.2h ja muilla sen verran vähemmän mitä olivat kärjen jäljessä - eli meille aikaa jäi 1h20min. Rogainingin ideana on kerätä määräajassa mahdollisimman monta rastia ja kilpailun tulokset määräytyivätkin kerättyjen pisteiden perusteella. Osuuden suunnistus oli helppoa, rastit olivat yllätys yllätys mäkien päällä. Voittajajoukkue ehti kerätä täydet 13 rastia, me jäimme kahdeksaan. Pari rastia jäi melko lähelle: olisimme saaneet kaksi pistettä lisää uimalla Luukinjärven yli ja keräämällä matkan varrella olleet rastit - uinnin turvallisuus 4,5 tunnin rymyämisen jälkeen vaan epäilytti. Kisasivut

Viime viikonlopun MTBO-kauden kotimaan avaus Lohjalla tuntuu tuoneen uutta intoa harjoitteluun. EM-katsatusten sprintissä nappasin voiton, keskimatkan _liian_ suurilla virheillä jäin toiseksi ja pitkällä matkalla kisa loppui kärkipaikalta vaihtajakorvakkeen pettämiseen. Näillä eväillä aukesi kuitenkin paikka Italiaan Eurooppa-cupiin. Tällä hetkellä pyörä tuntuu kulkevan todella hyvin - ja yritän virittää kuntoa vielä Italiaan kesäkuun alulle.

Koulussa meinaavat laittaa mulle hatun päähän, ainakin kaikki kokeet lähtivät suunnilleen M:n pisteillä. Juhlat tulevat kun ovat tullakseen ja niistä pääsenkin lähtemään melkolailla suoraan Firenzeen. Toivottavasti juhlia voi jatkaa jälkeenpäin mitalikahveilla ;)

Tanskassa 30/03/07

Kevät tulee ja sen mukana kevätleirit. Viime viikonloppuna, ruotsin yo-kokeen jälkeen ajelin Lohjan Kisakallioon ja lauantaina oli luvassa reeniä, 3h50min maastopyörällä Sarkkisen Timon ja Saarisen Juhon kanssa Lohjan maanteitä. Matkaa kertyi 400m vajaa 100km eli 99,6km. Sunnuntai aamuna ajoimme Kirkkonummelle, missä oli luvassa muutama tunti fillareilla Porkkalanniemen maisemissa. Hyvä ajoleiri siis muuten lukupainotteiseen viikkoon. Tiistaina lähtikin jo laiva Turusta Tukholmaan ja keskiviikkona matka jatkui Åhusin kaupunkiin Skåneen Suunnistuslukion leirille. Illalle mahtui vielä suunnistustreeni, joka tuntuikin todella hyvältä päivän istumisen jälkeen. Sulanmaan suunnistuskausikin tuli samalla korkattua. Torstaiaamuna ajoimme Kjuge Kull -nimiselle kartalle. Maasto oli loiva mäki, jossa oli paljon puoliavointa peltoa ja isoja kiviä. Kamera tallensi sprinttiradan. Laitan karttoja ja videota jakoon myöhemmin. Iltapäivällä käytiin testaamassa saksalaistyyppistä pyökkimetsää, josta löytyi myös karhunvatukkaa (auts).. Sieltäkin tulee materiaalia myöhemmin. Illalla testasimme vielä palautumisen nopeuttamista kylmällä vedellä ja painelimme poikaporukalla reisiä myöten Itämeren aaltoihin. Tänään perjantaiaamuna kerkesin vielä juosta yhden treenin Furubodan rantadyyneillä, minkä jälkeen matka jatkui kohti Kööpenhaminaa. Pieni pyörähdys kaupunkilla ja seisoskelu moottoritien ruuhkissa johti lopulta Atlantin rannalle Slettestrandiin. Ajon puutumiseen auttoi pieni juoksulenkki ja vajaa kymmenen minuuttia seisoskelua valtameressä. Aamun treenissä jalat olivat jo aika tukossa. Saa nähdä miltä tuntuu keskiviikkona viimeisenä leiripäivänä...

Kevät 20/03/07

Hisun SM-pitkämatka Alajärvellä oli ja meni - yllättävän hyvin. Vaikka vesikelissä kelkkauria pitkin tuuppaaminen ei mun vahvimpia puolia ollutkaan, vain 2min perään lähtenyt sai kiinni radan viimeisellä kolmanneksella ja itse ohitin muutaman edellälähteneen selän. Suunnistus sujui nappiin, en pahemmin joutunut seisoskelemaan ja miettimään, enkä myöskään sortunut virheisiin. Vaikeinta oli todellakin hiihto, märkää lunta oli paljon, ainakin urien ulkopuolella ja suksen kärki nappasikin kisan aikana penkkaan varmaankin kymmeniä kertoja, etenkin ylämäissä. Yläkropasta ei tahtonut löytyä tarpeeksi voimaa työntää kapeita kelkkauria pitkin ylöspäin, joten aina silloin tällöin oli pakko vaihtaa luisteluun tai haarakäyntiin ja tökkiä suksenkärjellä penkkaa... Mutta eipä siinä, elämäni toiset hisu-SM:t ja toistaiseksi paras, 8. sija.

YO-kirjoitukset alkaa olla jo paketissa. Perjantaina on jäljellä enää ruotsi. Äidinkieli, matematiikka ja fysiikka ainakin tuntuivat menneen hyvin, mutta eihän varmoja tuloksia osaa kokeessa sanoa. Äidinkielen aineesta pomppasi heti esiin sopiva tehtävänanto, "Kuinka urheilijasta luodaan legenda?", ja tarinaahan syntyi - jopa niin paljon, ettei aika riittänyt täysin puhtaaksikirjoittamiseen ja yksi sivu lähti raakaversiona.

Viikonlopun olin Fillarimessuilla Bikeplanetin alueella myyjänä. Porukkaa oli tajuttoman paljon ja kauppa kävi. Eniten meni fillarikenkiä ja lukkopolkimia ja sainpa jopa muutaman lastenpyöränkin myytyä. Arvokasta työkokemustahan siitä tuli ja oli oikeastaan mukava tehdä töitä ihmisten parissa. Kahden päivän myyntiurakan jälkeen maanantaina nukuinkin sitten puolillepäivin, kyllä myyntityö työstä käy.

Tällä viikolla luvassa on kartoitushommia sen verran kuin ehtii. Tekemistä ainakin riittää, pitäisi päivittää kartat Vappurasteille, pariin treeniin, kesän pyöräkisoihin ja TVV:n 70-vuotisjuhliin valmistuva seuran etelä-Tuusulan suunnistuskartat kattava jättikarttalehti. Onneksi kaikkea ei tarvitse saada aikaan aivan heti. Perjantain ruotsinkokeeseenkin pitäisi lukea ja käydä tekemässä koe Hankasalmella. Viikonloppuna on luvassa pyöräsuunnistusleiri Kisakalliossa, maanantai on vapaapäivä, mutta jo tiistaina lähtee laiva Turusta Tukholmaan, mistä matka jatkuu Suunnistuslukion leirille Fredrikstadiin ja pyöräsuunnistusleirille Tanskan Slettestrandiin. Tanskan jälkeen on edessä lähtö Ylläkselle nauttimaan kevään viimeisistä hiihtokeleistä. Aika jännä tää kevät on ollut muutenkin. Ehdin jo toivoa kesää, kun lumet alkoivat sulaa, mutta sunnuntaina kun palasin messukeskuksesta, moottoritiellä tuli lunta niin, ettei siinä voinut ajaa yli 70km/h. Lunta on vielä maassa, mutta taidan silti lähteä kartoittamaan.


Irti Hiihdosta ry 3 Mar 07

Muutama vuosi sitten, kun mietin lajivalintaa - pyöräsuunnistukseen vai ampumahiihtoon - päädyin pyöräsuunnistukseen ja päätin, että hiihtohommat saa jäädä "silloin tällöin viesteihin"-tasolle. Niinpä niin. Pääsin taas vaihteeksi vanhaan tahtiin: kuusi päivää, viisi kisaa. Viime lauantain ja sunnuntain sain kulumaan Hauhon hiihtosuunnistuksissa, maanantaina oli lepopäivä - suksista, tiistaille sattui TVV:n amppishiihtokisa, keskiviikolle TVV:n perinteisen mestaruuskisa ja kun torstaiksi vielä buukattiin hiihtämään reserviläisten ampumahiihtoviestiin sopiva kisasetti olikin kasassa. Hiihto kyllä kulkee (hyvä ? merkki hisun SM-pitkälle) ja intoakin riittää. Nyt kun vaan malttais palautella tai vaikka lukea ylppäreihin...

katkennut fischer

Lauantai Hauholla alkoi hyvin, heti lähdössä sain luettua kartalta muistiin muutaman ensimmäisen rastivälin ja hiihtokin lähti kulkemaan. Rastit löytyivätkin sitten helposti, olihan urasto Hankasalmen Kääkköön verrattuna melko harvaa. Mutta mutta, vauhdin kasvaessa voimatkin kasvavat ja naps, vanha Fischerin suksi katkesi hakkuuaukolla jo kolmosvälillä. Pohja ja yläpinta kestivät mutta kennorakenne ja kyljet hajosivat kahdesta kohtaa siteen takaa. Oli sitten hauskaa hiihtää monttuisia kelkkauria, kun toinen suksi kääntyilee miten sattuu. Radan loppupäässä suunnistus alkoi tökkiä pahasti, vajaa kymppi rikkinäisellä suksella ja sen jälkeen pitäisi vielä jaksaa keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaa. No, lopulta jäin neljänneksi, 2:17 kärjestä. Katkenneen suksen tilalle ostin parittomaksi jääneen Peltosen.

Sunnuntaina oli uusi päivä ja uusi kisainto, eli ei muuta kuin hanaa. Hiihto lähti kulkemaan hyvin, jopa paremmin kuin lauantaina. Luvassa oli muutamia pitkiä reitinvalintavälejä, joista ensimmaistä ehdin miettiä jo lähdössä viritellessäni karttaa telineeseen.Jälkeenpän sain vaan palautetta, ettei kierrossani ollut mitään järkeä, mutta väliaikojen perusteella olin kuitenkin voittanut seuraavaa jo 1,5min. Neljä minuuttia eteeni startannut edellisen päivän voittaja, Teemu Myllärinen JoKu, tuli näkyviin 4-5- välillä ja sai mut kantaansa 6. rastilla. Kutoselta maaliin asti hiihdimmekin sitten kovaa kovaa kummankin yrittäessä tiputtaa toista. Maalissa olimme kutakuinkin yhtä aikaa, joten sain edellisen päivän eron kiinni ja napattua kokonaiskisan voiton. Semmoset pirskeet.

kauppatori Maanantaina pidin vapaapäivän suksista ja kävin vaihteeksi pyöräilemässä. Ajattelin ajella pyöräteitä pitkin Helsinkiin kauppatorille - mistäköhän näitäkin ajatuksia tulee? - mutta Tammistossa huomasin, että Keravan- ja Vantaanjokihan on jäässä ja siinä on jopa kuljettu, siispä jäälle. En tiennytkään miten hienoja paikkoja joenvarresta löytyy. Vanhankaupunginkoskella piti vaihtaa asfaltille. Kävin todellakin kauppatorilla kääntymässä ja tulin Kulosaaren läpi Vanhankaupunginlahden ympäri -koskelle ja samaa reittiä takaisin kotiin. vanhankaupunginkoskiKaikkeahan sitä Helsingistäkin löytää, Kulosaaressa oli melkoisen hienoja taloja ja Viikin Arboreumkin oli aivan uusi tuttavuus. Tammiston mäkkärin kohdalla oli jo armoton nälkä, mutta päätin sinnitellä - ja kilometriä myöhemmin jo kadutti. Litra urheilujuomaa ei taida olla riittävä tankkaus mukana neljän tunnin lenkillä. Mitä tästä opimme? Retkellä pitää olla eväät mukana.

Tiistai-torstai -kisaputki ei tuntunut mahdottoman pahalta. Torstain kisasta kuitenkin puuttui se herkkyys, millä viikonloppuna oli jyllätty. Kävin myös osteopaatilla. Aikansa mua väänneltyään ja taivuteltuaan osteopaattitäti totesi mun olevan jumissa, pahasti. Pitää varmaan ruveta keskittymään lihashuoltoon.


Double it 12 Feb 07

Sain tässä hisustelukaudenkin avattua. Hyvinkään rastin pojat olivat tehneet hyvää työtä urien kanssa etelän lumiin nähden. Sukset eivät ottaneet pahemmin osumaa ja rastitkin löytyi. Kumma vaan, kun Lahden ja Uudenmaan aluemestaruusarvo ei pahemmin kisoihin hiihtäjiä saanut. 20-sarjassa sain taas tehdä varmaa työtä, ainoana Uudeltamaalta. Lahdestakin löytyi sarjaan yksi hiihtäjä. Viimeisenä ilmottautumispäivänä kasattu viestijoukkue pääsarjaan oli yhtä varma menestys. Oliko

han järjestäjä vuotanut TVV:n ylivoimaisen dreamteamin ilmottautumisen julkisuuteen, kun lähtölistalle ei muita ilmestynyt? No, kunniakas avaus, ekana K-pisteellä. Vauhti vaan puuttuu koko hommasta: Lauantain H35-sarjan voittaja veti saman radan 10 min kovempaa ja viestissä seuraavaksi vanhemman sarjan kärki suunnilleen neljä minuuttia nopeammin.


Plääh! 14 Jan 07

Jepjep, aika paljon on tapahtunu jouluaatosta ku oon viimeks kirjotellu. No, oon yrittäny treenailla ja tehä koulujuttuja. Aika rikkinäistä, Ylläksen viikko tuntuu vieläkin kropassa ja koulussa laskeskelen jäljellä olevia tunteja: Matikkaa ja uskontoa taitaa kumpaakin olla reilut 20 oppituntia jäljellä... Lähdetäänpä käymään viime vuoden lopun ja alkaneen alun tapahtumia tästä taaksepäin.

Ampumahiihdon SM-kisat käytiin tänä viikonloppuna Kontiolahdella. Omia tavotteitani olivat lähinnä selvitä normaalimatka (15 km) hengissä. Hyvinhän se meni, edeltävän viikon valmistava sauvarinne ase selässä auttoi nousemaan radan nousut (mm. Kontiolahden S-nousun 10 kertaa) hitaasti, mutta varmasti menemättä kertaakaan "ankalle". Muuten suksi ei liikahtanut ja hiihto oli lähinnä jalkojen nostelua. Vaikka hiihtoa on ensilumien jälkeen tullut 400km, on se ollut kovimmillaankin reipasta lenkkivauhtia, joten kisassa paukkuja olisi vielä löytynyt, mutta kun kovempaa ei päässyt, niin voivoi. Ammuntaakaan en paljoa kehuskele, sakkokuningas voisi olla mulle sopiva titteli. Normaalimatkan 4+4+2+3-sakkorivillä sai seurailla perään startanneita naisten sarjalaisia. Ja sijoitus oli tyylikkäästi listan häntäpään 11. Ei ollut mun päivä.

Sunnuntain viesti oli viikonlopun päätarkoitus. Sen jälkeen kun olen lopettanut ampumahiihdon, on viesteissä ollut sama systeemi: Muut tekee itselleen hyvän suorituksen ja mä teen ankkurina sen minkä pystyn. Viime kesänä juoksuissa pääsin jopa nostamaan sijoja, mutta nyt päädyin pitämään kakkossijan. Ossi aloitti homman ja tuli kärjessä, Juho piti kakkossijan ja Iisveden Kirin vajaan minuutin mun edellä matkaan päässyt ankkuri pääsi repimään kaulaa seitsemään minuuttiin. Hiihto oli lauantaita rennompaa, muttamutta, ammunta samaa tasoa: Makuupaikan viisi ekaa usean asenno korjauksen jälkeen ohi, varapaukuilla sain paikattua sieltä vielä kaksi pois. Ja sitten kierroksille. Pystystä pääsin pois sentään kahdella sakolla. Sitten hiihto maaliin ja homma oli ohi, hopeinen lätkä kaulaan. Eipä kuitenkaan mikään hyvä suoritus, kolmanneksi tullut Loimaan Jankko veti paljon kiinni.

Kuntorastikausikin on jo avattu: Kangasniemen Kalske järjesti rastit Koittilassa loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. Lisää voi lukea täältä. Suunnistus onkin ollut mukavaa näin talven keskellä. Näkyvyys on hyvä, eikä ole liian kuumakaan. Vuoden ekalla viikolla tuli käytyä maastossa kolmasti.

Joululahjaksi tuli optio läppäristä ja uudenvuoden jälkeen kävin hakemassa kaupasta Acerin tuplaytimellisen 5102:sen. Saihan sen kanssa pikkuisen sotia, myyjä myi mulle sen bluetooth-yhteydellä, mutta eipä tässä semmosta ollut. Korvaukseksi myyjä antoi Bluetooth-palikan, jonka asennukseen kuluikin sitten pari päivää.

Viikko Lapissa oli kokonaisuudessaan hieno. Pakkaset eivät kiusanneet pahemmin. Tavallisen "Ylläksen Joulun" -30 astetta pysyi maltillisesti -15 asteen paikkeilla. Olikin todella masentavaa tulla uudeksi vuodeksi Tuusulan pimeyteen ja vesisateeseen. Hiihtokilometrejä pohjoisessa kertyi päälle 250, jonka lisäksi tein hienon lumikenkävaelluksen Kesänkijärven päästä Kellostapulin yli Kesängin Keitaalle, josta nousin Pirunkurua Kesänkitunturin päälle. Pakkasta oli kymmenisen astetta ja tunturien päällä tuuli n.20m/s. Siinä tuulessa oli jo vaikea pysyä pystyssä, etenkin rinteiden ollessa jäätynyttä lunta. Lumikenkien pohjapiikeistä oli iso apu ja valokuvaushetkien aikana rukkaset ja sauvat pysyivät mukana vain kiinnityslenkkien varassa. Kuvia ja FRWD-dataa laitan tarjolle jossain vaiheessa, kunhan saan kuvat kotoa ja FRWD:n purettua uudelle koneelle.


 

Joulukortti

Ylläkseltä 24 Dec 06

Ajeltiin tänne sitten yötä myöten, lähtö Tuusulasta perjantai-iltana ja perillä Äkäslompolossa lauantaina aamulla. Reilu kellonympärys autossa puuduttaa aina. Pari tuntia unta ja sitten testaamaan latuja. Aivan uskomatonta, hyvää baanaa löytyi heti Velhonkodalle ja takaisin ja reilu 9km lenkki taittui vaparilla puoleen tuntiin. Aurinkokin melkein paistoi, ei ollut noussut horisontin yläpuolelle. Pakkasta oli viitisen astetta, eikä edellisistä vuosista tuttua pakkasen pelkoa ollut ilmassa. Illalla sitten iskän kanssa hiihtelemään perinteistä Velhonkodalle, Tunturijärvelle ja Äkäslompoloon. Pimeät pätkät taittuivat ledivalot otsassa ja Tunturijärveltä olikin valaistu baana.

Aattoaamu valkeni yhdentoista aikoihin, ja siitä sitten baanoille. Eilisillan lenkki toiseen suuntaan taittui valoisassa parikymmentä minuuttia reippaammin, tosin parikymmentä minuuttia tulikin lykittyä kisavauhtia. 15 asteen pakkanen tuntui kyllä huomattavasti lempeämmältä. Tänään illalla vielä hiihtämään, jos vaikka jaksaisi kiertää tunturin, tai ainakin käydä toisella puolella.

Rauhallista ja lahjarikasta Joulua kaikille, joita kiinnostaa lukea juttujani.


Lumille - 21 Dec 06

Kun kerran eteläänkin saatiin lumipeite (kauankohan tuo pysyy :P), niin huomenna on sopiva aika lähteä pohjoiseen. Joulu menee siis Äkäslompolossa hiihdellen. Yritän laitella sieltä kuvia sivuille, ettei etelän asukeiltakaan pääse valkoinen väri unohtumaan. Sain ensi kauden kisakalenteria vähän valmiimmaksi, ensimmäisinä kisoina Ampumahiihdon SM:t Kontiolahdella 13-14.1, jolloin Kisakallion leiri jää pois.


Kesäkelejä...

Kyllä kesälajien miehiä suositaan, lumesta ei pahemmin oo ollut haittaa viime viikkoina. Pyöräilemään pääsee, vaikka märkää ja kuraista onkin ja suunnistusmaastotkin ovat käytössä ja näkyvyydeltään huomattavasti paremmat, mitä kesällä. Hankasalmella Hankamäen polut ja metsäautotiet ovat näyttäneet ihan uuden puolensa, polkua löytyykin enemmän mitä muistin. Lauantaina (9.12) kävin Jyväskylän Laajavuoressa testaamassa maaston. Ja mäkeä oli vähintäänkin riittävästi, jopa tarpeeksi mtbo-kisoja varten (vinkvink). Sunnuntaina kävin Häähninmäessä Hankasalmella suunnistamassa, mikä olikin ihan mukavaa vaihtelua tavalliseen pyöränpäällä istumiseen. FRWD-dataa Laajavuoresta: Tallenna tiedosto koneellesi valitsemalla hiiren kakkospainikkeen valikosta "Tallenna kohde koneellesi".


Pyöräilyviikonloppu - 2-3. Dec 06

Viikonloppuna napsahti kasaan pari hyvää pyöräilytreeniä: Lauantaina Tytyrin kaivoksessa kolme "rauhallista" nousua. Loppuverkkana kävin Lohja-cityssä ajelemassa, ja jälleen kerran, käsitykseni poliisin saamattomuudesta vahvistui: Ajoin kaksi kertaa fillarilla tutkaan, eivätkä kummallakaan kertaa sanoneet mitään. Eivät tietysti kehdanneet, kun eivät olisi saaneet kiinni :P

Sunnuntaina pääsin sitten nauttimaan kesäisestä talvesta. Kaksjapuol tuntia rymyämistä Tuusulan, Keravan ja Vantaan metsiä ja pyöräteitä, eikä hiutalettakaan lunta. Kivaa oli ja märkää, parissa paikassa pääsi ihan reilusti huuhtomaan kengät. Tarjolla FRWD-dataa treenistä (aukeaa Google Earthiin): Tallenna tiedosto koneellesi valitsemalla hiiren kakkospainikkeen valikosta "Tallenna kohde koneellesi".


Jumia ja ei - 30. Nov 06

Sivut ovat nyt valmistuneet aika paljon vaikka sisällössä on vielä pientä hiomista, kuvia tulee lisää ja sivujen väritys tulee muuttumaan. Viikko on mennyt tavallista rataa, treenaten ja koulussa istuen. Tiistaina suunnistuslukiolla oli ohjelmassa VK-testi, jota lähdin ensimmäistä kertaa kokeilemaan juosten. Ensimmäinen juoksutreeni pitkään aikaan siis, ja heti kovaa. Aika oli yllättävän hyvä, 12km matkaan aikaa vierähti 45.04, kolmisen minuuttia lukion ennätystä enemmän. Vauhdinjako onnistui tasaisen hyvin, puolenvälin väliaika osui kutakuinkin 22:30 kohdalle. Juoksun jälkeen alkoikin sitten pahin tuska, seistessä hapotti, istuessa hapotti, liikkuessa hapotti. Eli illalla sain hyvän syyn vielä lähteä pelaamaan sählyä... Seuraavana aamuna olo oli sitäkin pahempi, matka kouluun tuntui oikeasti pitkältä. Illan yösuunnistustreenillä sain sentään vähän availtua paikkoja.

Tänään kävin myös opon juttusilla, ja jo pitkään jumittanut opiskelupaikkavalinta alkaa aukeamaan. Liikuntatieteellinen ei taidakaan olla mun juttu, tuleehan tässä urheiltua muutenkin. Joku maantiedepainotteinen ala, geomatiikka (kartoitusta ja paikannustekniikkaa) tai aluesuunnittelu vaikuttaa mielekkäältä ja mielenkiintoiselta. Ulkomailla koko tutkinnon suorittaminen tuntuisi urheilun kannalta järkevältä, Suomen säät eivät näin syys-talvella pahemmin häikäise, vaikka pyöräilymaastot ovatkin ainakin tänä vuonna vielä sulia. Olenkin katsellut ainakin Itävaltalaisen ammattikorkeakoulun, Fachhochschule Villachin webbisivuja. Heillä olisi tarjolla geoinformatiikan kandiasteen tutkinto.

Sulista pyöräilymaastoista sen verran, että ainakin Hankamäki yllätti positiivisesti lauantain lenkillä. Löysin jopa uusia ajokelpoisia polkuja ja ajouria. Parissa risteyksessä oli vielä jäätä ja juuret olivat liukkaita, mutta eivät pahemmin ajamista haitanneet. Ainoastan sulamisvedet tuottivat ongelmaa: eräässä ojanylityksessä silta oli parikymmentä senttiä veden alla, ja juuri siinä kohtaa eturengas luistaa alta... Spläts.. (sensuroitu)


Sivujen vääntöä - 22. Nov 06

Viime yönä palvelimelle ilmestyi Juki-keijun hiirennapautuksesta sivut ja tässä näitä on päivän mittaan viritetty. Aamu alkoi jo 07.30 leppoisalla vajaan tunnin kyykkysarjapuntilla ja jatkui heti suihkun jälkeen Wanhojentanssiharjoituksilla. Ja tanssiessa vasta ne hapot iskikin. No, muutama tunti koulua, palloilua ja 20' fillaria trainerin päällä Venetsian suunnistuskarttaa lukien. Kiirettä piti, että ehdin syödä ennen illan taitoluentoa, jonka jälkeen koodaaminen taas jatkui.


© Mikko Kolehmainen 2006-
?>